Sellisti Juhana Ritakorpi Lappeenrannan Raatihuoneella


Lappeenrannan kaupunginorkesteri konsertoi torstaina 19.10.2017 klo 14 ja 19 Lappeenrannan vanhalla Raatihuonella. Konsertin solistina soittaa kaupunginorkesterin uusi sellon äänenjohtaja Juhana Ritakorpi. Ohjelmassa kuullan Aulis Sallisen Kamarimusiikki VIII sellolle ja jousille sekä kuulun italialaisen elokuvasäveltäjän Nino Rotan Nonetto. Sallisen teoksen säveltämisen lähtökohtana on toiminut Sallisen taiteilijaystävän runoilija Paavo Haavikon runo Puut, kaikki heidän vihreytensä. Vuonna 1829 valmistunut Lappeenrannan raatihuone on Suomen vanhin nykypäiviin asti säilynyt puinen raatihuone.

Juhana Ritakorpi aloitti työnsä Lappeenrannan kaupunginorkesterissa syyskaudella 2017. Tätä ennen hän toimi Oulu Sinfonian selloryhmän varaa äänenjohtajana seitsemän vuoden ajan. Ennen vakituisia pestejä hän työskenteli freelance-muusikkona mm. määräaikaisissa työsuhteissa pääosin Radion Sinfoniaorkesterissa, Sinfonia Lahdessa ja Tampere Filharmoniassa sekä esiintyen myös omin konsertein. Vuosina 2004-2010 hän toimi sellonsoiton ja kamarimusiikin tuntiopettajana Meri-Helsingin musiikkiopistossa.  Ritakorpi tunnetaan monipuolisena muusikkona, joka esiintyy mielellään kamarimuusikkona sekä heittäytyy myös klassisen musiikin ulkopuolelle, vaikkapa improvisoinnin, studioäänitysten tai rock-musiikin pariin.

Kommentit

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *